Tiina Koskela os. Lempiälä, Juhan tavoin ikää on kertynyt 34-vuotta. Monivuotinen seurustelu päätyi avioliiton satamaan kesällä 2009. Perhe on kasvanut jo kahden lapsen verran. Tiina on aloittanut työskentelyn ravihevosten parissa jo varhain edesmenneen isänsä Mikko Lempiälän taitavassa koulussa. Siellä hän toimi oriasemalla jo 90-luvulla ja jatkoi isänsä toimintaa oriasemalla yhdessä Juhan kanssa vuoteen 2006 asti. Valmennusoppia Tiina on saannut mm. Per Sundbergiltä, Olle Goopilta ja Trond Smedshammerilta. Ypäjän oriasema kurssin Tiina suoritti vuonna 2005. Tiina on ehtinyt ajaa jo paljon kilpaakin.
|
 |